Lukuisat tutkimukset osoittavat, että köyhyys sen eri muodoissa siirtyy sukupolvelta toiselle. Vanhempien varallisuus, koulutustaso ja eri sosiaaliturvaetuuksien käyttö heijastuu jälkipolville. Voi siis perustellusti sanoa, että jos yhteiskunta ei puutu erilaisiin tiedettyihin huono-osaisuuden riskitilanteisiin, se toiminnallaan syrjäyttää.

Vuonna 2016 suurin pienituloisten ryhmä 26 prosenttia väestöstä oli 18–24-vuotiaat nuoret. Monella nuorella tulevaisuusodotukset ovat hyvät ja esimerkiksi opiskeluaikainen pienituloisuus vain väliaikaista. Samaan aikaan kuitenkin nuorten käytettävissä olevien tulojen kasvu on hidastunut, asunnottomuus kasvanut ja esimerkiksi yhä useampi nuori saa tukea kotoaan. Työn ja talouden epävarmuus on yksi tekijä myös myöhentyneelle lasten hankinnalle.

Vaikeimpaan asemaan jäävät ne nuoret, joiden kotoa ei tukea tule, ja jotka ovat mahdollisesti saaneet perintönä ylisukupolvisen huono-osaisuuden riskitekijöitä. Huoli toimeentulosta on usein kokonaisvaltainen: nuori ei pysty pohtimaan omia toiveitaan opiskelupaikan ja ammatin suhteen, kun päällimmäisenä mielessä on vuokranmaksu ja se, mitä ensi viikolla voi syödä. Pitkittynyt niukkuus aiheuttaa stressiä ja heikentää pahimmillaan hyvinvointia.  

Nuoren aikuisen tukiviidakko on monimutkainen. Työmarkkinatuen saaminen edellyttää tietyissä pääsykokeissa käymistä ja puolen vuoden karenssista selviytymistä. Olemassa olevasta työpaikasta ei saa luopua, vaikka palkka ei riittäisi elämiseen. Ensikertalaiskiintiö korkeakouluissa ei salli virhevalintoja, vaan nuoren on oltava varma siitä, että vastaanotettava opiskelupaikka on juuri se oikea. Nuoren on tasapainoiltava välivuosien, pätkätöiden ja pienten palkkojen keskellä – ja samalla itsenäistyttävä sekä löydettävä paikkansa aikuisten maailmassa. Ei ihme, että isojen asioiden kanssa tasapainoileva nuori saattaa horjahtaa yhteiskunnan tukiverkkojen ulkopuolelle.

Perustulo olisi inhimillinen ratkaisu myös nuorten köyhyyden vähentämiseen. Vastikkeeton perustulo antaisi nuorille tarvittavan taloudellisen vakauden muuten hektiseen elämään. Sen avulla useammalla nuorella olisi varaa hakea haluamaansa opiskelupaikkaan ja jäädä lukulomalle – tai työn ohella pohtia tulevaisuutta ja omaa ammatillista kehitystään.

Osan nuorista opinpolku katkeaa myös rahanpuutteeseen tai ei pahimmillaan pääse edes alkamaan. Erityisesti toisen asteen oppimateriaalit ovat kalliita ja opintojen maksullisuus tätä kautta sulkee osan nuorista pois koulutuksesta – vaikka jatkossa toisen asteen tutkinnon pitäisi olla minimi jokaiselle nuorelle. Tarvitaan myös oppivelvollisuuden pidentämistä toiselle asteelle.

Syrjäytyneistä nuorista huolissaan olevien pitää olla huolissaan myös siitä yhteiskunnasta joka syrjäyttää. Vaikkei rahalla voi ostaa onnea, saa sillä vakautta, jolla keskittää ajatukset pelkästä selviytymisestä elämässä etenemiseen.


Alina Heywood, nuorisolautakunnan jäsen, kansanedustajaehdokas, Turku

Maria Ohisalo, Vihreiden varapuheenjohtaja, köyhyystutkija, Helsinki

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s