Blogi

Köyhä, köyhempi, nuori?

Lukuisat tutkimukset osoittavat, että köyhyys sen eri muodoissa siirtyy sukupolvelta toiselle. Vanhempien varallisuus, koulutustaso ja eri sosiaaliturvaetuuksien käyttö heijastuu jälkipolville. Voi siis perustellusti sanoa, että jos yhteiskunta ei puutu erilaisiin tiedettyihin huono-osaisuuden riskitilanteisiin, se toiminnallaan syrjäyttää.

Vuonna 2016 suurin pienituloisten ryhmä 26 prosenttia väestöstä oli 18–24-vuotiaat nuoret. Monella nuorella tulevaisuusodotukset ovat hyvät ja esimerkiksi opiskeluaikainen pienituloisuus vain väliaikaista. Samaan aikaan kuitenkin nuorten käytettävissä olevien tulojen kasvu on hidastunut, asunnottomuus kasvanut ja esimerkiksi yhä useampi nuori saa tukea kotoaan. Työn ja talouden epävarmuus on yksi tekijä myös myöhentyneelle lasten hankinnalle.

Vaikeimpaan asemaan jäävät ne nuoret, joiden kotoa ei tukea tule, ja jotka ovat mahdollisesti saaneet perintönä ylisukupolvisen huono-osaisuuden riskitekijöitä. Huoli toimeentulosta on usein kokonaisvaltainen: nuori ei pysty pohtimaan omia toiveitaan opiskelupaikan ja ammatin suhteen, kun päällimmäisenä mielessä on vuokranmaksu ja se, mitä ensi viikolla voi syödä. Pitkittynyt niukkuus aiheuttaa stressiä ja heikentää pahimmillaan hyvinvointia.  

Nuoren aikuisen tukiviidakko on monimutkainen. Työmarkkinatuen saaminen edellyttää tietyissä pääsykokeissa käymistä ja puolen vuoden karenssista selviytymistä. Olemassa olevasta työpaikasta ei saa luopua, vaikka palkka ei riittäisi elämiseen. Ensikertalaiskiintiö korkeakouluissa ei salli virhevalintoja, vaan nuoren on oltava varma siitä, että vastaanotettava opiskelupaikka on juuri se oikea. Nuoren on tasapainoiltava välivuosien, pätkätöiden ja pienten palkkojen keskellä – ja samalla itsenäistyttävä sekä löydettävä paikkansa aikuisten maailmassa. Ei ihme, että isojen asioiden kanssa tasapainoileva nuori saattaa horjahtaa yhteiskunnan tukiverkkojen ulkopuolelle.

Perustulo olisi inhimillinen ratkaisu myös nuorten köyhyyden vähentämiseen. Vastikkeeton perustulo antaisi nuorille tarvittavan taloudellisen vakauden muuten hektiseen elämään. Sen avulla useammalla nuorella olisi varaa hakea haluamaansa opiskelupaikkaan ja jäädä lukulomalle – tai työn ohella pohtia tulevaisuutta ja omaa ammatillista kehitystään.

Osan nuorista opinpolku katkeaa myös rahanpuutteeseen tai ei pahimmillaan pääse edes alkamaan. Erityisesti toisen asteen oppimateriaalit ovat kalliita ja opintojen maksullisuus tätä kautta sulkee osan nuorista pois koulutuksesta – vaikka jatkossa toisen asteen tutkinnon pitäisi olla minimi jokaiselle nuorelle. Tarvitaan myös oppivelvollisuuden pidentämistä toiselle asteelle.

Syrjäytyneistä nuorista huolissaan olevien pitää olla huolissaan myös siitä yhteiskunnasta joka syrjäyttää. Vaikkei rahalla voi ostaa onnea, saa sillä vakautta, jolla keskittää ajatukset pelkästä selviytymisestä elämässä etenemiseen.


Alina Heywood, nuorisolautakunnan jäsen, kansanedustajaehdokas, Turku

Maria Ohisalo, Vihreiden varapuheenjohtaja, köyhyystutkija, Helsinki

Tulevaisuus nuorten ehdoilla

Viime perjantaina julkaistiin Varsinais-Suomen vihreiden pamfletti Poliittinen ilmasto. Tässä oma tekstini pamfletista.

Lapsena unelmoin talosta takapihalla, autosta ja perheestä, johon kuuluisi puoliso, kaksi lasta ja koira. Enää en unelmoi. Unelmoinnin sijaan minua ahdistaa. Tulevaisuus suorastaan pelottaa. Ilmastomme lämpenee kovaa tahtia, yhteiskuntamme pyörii vastuuttomalla kulutuksella ja ruoantuotantomme on täysin kestämätöntä.

Aiemmat päättäjät ovat tehneet huonoja päätöksiä, joissa fokus on ollut nykyhetkessä tai korkeintaan seuraavassa vaalikaudessa. He ovat vieneet minulta sekä muilta nuorilta oikeuden unelmoida. Unelmoinnin sijaan meidän on keksittävä keinoja maapallon pelastamiseksi ja taisteltava kestämätöntä politiikkaa vastaan.

Keskustellessani kavereideni kanssa tulevaisuudesta seuraavat kysymykset toistuvat usein: Voinko koskaan hankkia lapsia ilman pelkoa siitä, että heidän elämänsä päättyy ennenaikaisesti ilmastokatastrofin myötä? Onko itsekästä unelmoida isosta talosta ja koirasta, kun minun harteillani on maapallon pelastaminen? Mihin kaikkeen minun on vain sopeuduttava siksi, ettei ilmastonmuutos ole ollut päättäjien mielestä tärkeä asia?

Valitettavasti emme ole näiden ajatusten kanssa yksin. Vuoden 2018 nuorisobarometrin ennakkotietojen mukaan nuorten huoli ilmastonmuutoksesta on kasvanut jyrkästi. Nuoria ahdistaa ilmaston lämpeneminen, pelko ruoan ja puhtaan veden loppumisesta sekä pelko ilmastosta johtuvien sotien ja kriisien ulottumisesta myös Suomeen.

Nykyisillä lapsilla ja nuorilla on syytäkin olla huolissaan ilmaston lämpenemisestä ja ympäristön saastumisesta. Maapallo on päästetty huonoon kuntoon, eikä asia ole tuntunut nykyisiä tai entisiä päättäjiä kiinnostavan, sillä asia ei suoranaisesti ehdi koskettaa heitä.

On helppoa siirtää ilmastopäätöksiä tulevaisuuteen, kun tietää, ettei itse joudu kärsimään ilmastonmuutoksen seurauksista. Vastuu on vieritetty tuleville sukupolville, mutta samalla on unohdettu, ettei näille sukupolville ole jätetty kovin hyviä mahdollisuuksia selvitä tästä haasteesta!

On paitsi typerää ja vastuutonta myös äärimmäisen epäkunnioittavaa nuorten tulevaisuutta ajatellen kuitata ilmastonmuutos vitsinä tai valeuutisena. Ilmastonmuutos on seuraavan vaalikauden tärkein yksittäinen kysymys, johon on löydettävä ratkaisu. Kaikenikäisten päättäjien kouluttaminen ja sitouttaminen ilmastotavoitteiden taakse on konkreettinen askel, jolla voimme pyrkiä kohti elinkelpoisempaa maapalloa. Ilmaston nykytilaa ei voi pitää itsestäänselvyytenä, vaan nykytilan säilyttämisen eteen on tehtävä paljon työtä. Tästä lähtien kaikkien päätösten kohdalla on arvioitava ympäristö- ja ilmastovaikutukset.

Pian ei ole maapalloa, jolla tehdä päätöksiä. Menneisyyden päättäjät saivat rikottua paljon, ja nyt on korjaamisen ja uudelleenrakentamisen aika.

Haluan olla päättäjänä tekemässä rohkeita ja kunnianhimoisia päätöksiä, jotta meillä olisi maapallo jätettäväksi tuleville sukupolville. Vastuuttomien päättäjien ja päätösten aika on ohi. Meillä nuorilla pitää myös olla oikeus unelmoida tulevaisuudestaan.

Haluan tulevaisuuteni takaisin. En vain omaa tulevaisuuttani, vaan myös muiden nuorten tulevaisuuden. Haluan, että kymmenien vuosien päästä syntyvät lapset uskaltavat ja voivat unelmoida tulevaisuudesta ilman pelkoa. Haluan vihdoinkin sen koiran, ja metsän, jonne kävellä koiran kanssa. Siksi olen mukana politiikassa.

Miksi feminismiä tarvitaan?

Osallistuin nyt viikonloppuna Vihreiden Naisten Feministiakatemiaan, jossa koulutetaan kevään feministisiä eduskuntavaaliehdokkaita. Koulutuksesta inspiroituneena innostuin kirjoittamaan feminismistä, sekä syistä, miksi feminismiä edelleen tarvitaan. Tässä tekstissä tulen keskittymään nuorten naisten asemaan politiikassa.

 

Niin kauan, kun olet nainen ja erityisesti nuori sellainen, et tule olemaan pätevä

Pätevyys on asia, josta saan jatkuvasti kuulla kommentteja – olenhan vain nuori tyttö, joka ei tiedä mistään mitään. Viimeksi pätevyydestäni keskusteltiin Nuva ry:n puheenjohtajavaalin alla.

Olen toiminut erilaisissa paikoissa puheenjohtajana, nyt viimeisimpänä Nuva ry:ssä. Tästä huolimatta pätevyyttäni toimia johtamistehtävissä haastettiin jatkuvasti vastaehdokkaani toimesta. Ehdokkaan, jolta ei itseltään löydy johtamiskokemusta nuorisojärjestön puheenjohtajana toi moneen otteeseen ilmi olevansa parempi puheenjohtajaehdokas. Ilmiö on hyvin tuttu; naiset joutuvat tekemään miehiin verrattuna usein moninkertaisesti töitä, jotta heitä pidettäisiin läheskään yhtä pätevinä.

Pätevyydestä olen saanut kuulla muuallakin kuin järjestömaailmassa. Työelämässä asiakaspalvelutyössä minua on suoraan sanottu tyhmäksi ja epäpäteväksi kysyessäni pomoltani työhön liittyvän asiallisen kysymyksen, sekä Nuva ry:n kouluttajana olen usein saanut kuulla mansplainausta omien koulutusten jälkeen. Vaikka olen ollut nuorten osallisuuden asiantuntija ja olen kouluttanut viranhaltijoita sekä päättäjiä, on osalla aikuisista koulutettavistani ollut jokin pakottava tarve tulla mansplainaamaan minulle koulutusten jälkeen. Näiden kokemusten johdosta huomaan välillä epäröiväni työnhaussa. Tuntuu siltä, ettei minulla ole pätevyyttä hakea sellaiseen työhön, johon minua on organisaation sisältä suositeltu. Jälkeenpäin ajateltuna ymmärrän, että epäröinti on turhaa, mutta tiedostan kyllä, mistä sellainen ajattelu aiheutuu.

 

Ulkonäköäsi tullaan aina huomioimaan ja julkisesti kommentoimaan

Kun puhutaan naisista, ulkonäköä ei voi tietenkään unohtaa. Kun Nuva ry:n puheenjohtajapaneelissa annettiin mahdollisuus kehua vastaehdokasta 60 sekunnin ajan, sain kuulla olevani lempeä johtaja sekä kuulla, että minulla on “kiva hymy”. Ei muuta. Kehu kesti 12 sekuntia, ja loppuun vielä lisättiin, että eipä minussa paljon muuta hyvää ole. Olen aika varma, että olisin kuullut toisenlaiset kehut, mikäli olisin ollut miespuolinen ehdokas. Vastaehdokkaani käytti naiseuteen ja ulkonäköön liittyviä ominaisuuksia minua vastaan, vaikka ne eivät liity mitenkään osaamiseeni tai kykyyni toimia puheenjohtajana.

Viime viikonlopun paneeli ei ollut ensimmäinen eikä valitettavasti varmastikaan tule olemaan viimeinen kerta, kun saan kuulla kommentteja ulkonäöstäni tilanteessa, jossa sillä ei ole käsiteltävän aiheen kannalta mitään merkitystä. Kehua tietenkin saa, mikäli se on tilanteessa luontevaa – hyvänä ohjenuorana voi pitää, että jos voisit kertoa saman kehun mummollesi tai kaverillesi, on kehu varmasti ääneen sanomisen arvoinen.

 

Epäasialliseen käytökseen tullaan harvoin puuttumaan

Viikonlopun puheenjohtajapaneelissa koin rehellisesti olevani nöyryytetty ulkonäkökommentin jälkeen. Yleisössä kommentille naurettiin, ja paneelin vetäjäkin taisi vain naurahtaa. Siinä hetkessä olisin toivonut asiaan puuttumista. Jälkeenpäin olen miettinyt paljon sitä, näkevätkö ihmiset oikeasti minussa vain lempeän johtajuuden ja kauniin hymyn. Onko minussa muuta? Nähdäänkö minussa vain hymy? Vaikka tiedän olevani hemmetin kova muija ja pätevä johtaja, pistävät tällaiset tilanteet aina pohtimaan ja epäröimään.

Jouduttuani epäasiallisen käytöksen kohteeksi olen usein sanonut asiasta tutulle pyytäen apua tai tukea, mutta liian monesti epäasiallinen käytös on lakaistu maton alle. Naispuoliset tuttuni ja jopa kaverini ovat puolustaneet epäasiallista käytöstä sanoen, että sellainen käyttäytyminen kuuluu henkilön ammattiin, tai että kyseinen henkilö on oikeasti todella kiva ja luultavasti vain kiinnostunut minusta. Kuinka paljon ahdistelua pitää kokea, että asiaan puututaan spontaanisti ja kyselemättä?

 

On aivan naurettavaa, että kaikista rakenteissa olevista tasa-arvo-ongelmista huolimatta feminismin tarpeellisuutta kyseenalaistetaan edelleen nuorisojärjestöjen liittokokouksissa – viimeksi Nuva ry:n liittokokouksessa puhuttiin feminismi-kirjauksen tarpeellisuudesta liiton asiakirjoissa. Ongelmallisen tilanteesta teki se, että suurin osa kirjausta vastaan puheenvuoron pitäneistä olivat etuoikeutetussa asemassa olevia. Toisin sanoen siis valkoisia heteromiehiä, jotka tuskin tulevat ikinä kokemaan niitä samoja asioita, kun naiset järjestömaailmassa sekä politiikassa.

Feminismin työsarka ei todellakaan ole vielä valmis, eikä tule olemaan niin kauan kuin naispoliitikkoja ei nähdä pätevinä sukupuolensa vuoksi, kun ulkonäkö vaikuttaa merkittävästi naispoliitikon menestymiseen ja kun kukaan ei siihen kunnolla puutu.

 

Miksi muutoksessa kestää?

Viime kuukausina – ja erityisesti viime päivinä, on ollut paljon puhetta Suomen Nuorisovaltuustojen Liitosta. Siitä kuinka liitto on pilalla, siitä kuinka liitto ei toimi, ja siitä kuinka liittoa johdetaan väärin. Monet ovat ilmaisseet pettymyksensä liittoon ja siihen, kun muutosta ei ole tapahtunut. Tässä kohtaan ennen liittokokousta voidaankin pohtia, että miksi.

Kesällä ja alkusyksystä käytiin paljon keskustelua liiton tilasta sekä pidettiin ylimääräinen liittokokous, jossa vaihdettiin puheenjohtajaa epäluottamuslauseen vuoksi. Jäsenistön tahto ylimääräisessä liittokokouksessa oli selkeä: muutosta tarvitaan. Minä, uutena puheenjohtajana, olin ja edelleenkin olen samaa mieltä. Liittomme kaipaa uudistusta ja muutosta kipeästi. Monet sisäiset asiat kuten vaalikulttuuri, yleinen keskustelukulttuuri, piirijärjestelmä ja johtamisorganisaatio tulee uudistaa, jotta järjestömme voisi kasvaa ja kehittyä. Kuten aiemminkin on jo todettu, ilman näitä suuria muutoksia liittomme tulee vain polkemaan paikallaan.

Nämä edellä mainitut muutoskohteet ovat sellaisia asioita, jotka rakennetaan järjestöissä vuosia. Reilua vaalikulttuuria tai tervettä keskustelukulttuuria ei valitettavasti saavuteta parissa kuukaudessa, vaikka kuinka haluaisi. Tämä prosessi kaipaa malttia sekä kärsivällisyyttä.

Muutos kaipaa myös halukkuutta ja valmiutta sen tekemiseen. Näen ristiriitaisena, että kuulutetaan keskustelukulttuurin parantamisen sekä jäsenistön pirstaleisuuden korjaamisen perään, mutta samaan aikaan jaetaan loukkaavia meemejä ja vitsejä liiton sisäisissä keskusteluryhmissä. Ellei ole valmis edistämään muutosta omilla teoilla, on perusteetonta kritisoida liiton johtoa hitaudesta ja kykenemättömyydestä hoitaa tilanne kuntoon. Liiton tarvitsemat suuret muutokset kaipaavat ihan jokaisen panosta. Näistä asioista ei voi vaan päättää liittohallituksen kokouksessa.

Ennen kuin pääsemme uudistamaan suuria kokonaisuuksia, meidän tulee aloittaa pienistä asioista. Olemme siis aloittaneet liiton uudistamisen liittohallituksen ja toimiston kanssa perusrakenteista: vastuunjakoa on katsottu uusiksi, ja enemmän vastuuta on annettu meidän osaaville työntekijöille, raskaita prosesseja on kevennetty sekä ensi vuoden asiakirjoja on raikastettu. Näillä toimenpiteillä olemme saaneet aikaan selkeän ja yhtenäisen vision tulevasta, sekä luottamus omaan tekemiseen ja liiton toimivuuteen on palannut.

Omalta osaltani olen viime kahden kuukauden aikana perehtynyt puheenjohtajan työhön, johtanut liittohallitusta, sekä valmistellut asiakirjoja liittokokoukseen. Olen myös edustanut liittoa erilaisissa tilaisuuksissa ja suunnitellut ensi vuotta sekä MaNu-hankkeen että Osallisuuden osaamiskeskuksen osalta. Liiton muuttamisen ja uudistamisen osalta olen tavannut sidosryhmien edustajia, perehtynyt erilaisiin järjestörakenteisiin sekä opiskellut paljon johtajuudesta. En halua enkä aio olla puheenjohtaja, joka estää muutoksia tapahtumasta.

 

Koska olen edelleen sitoutunut rakentamaan visioni mukaista rohkeasti kehittyvää ja avointa liittoa, olen ehdolla puheenjohtajaksi vuodelle 2019.

 

 

Haluaisin lopuksi selventää asiaa, josta olen saanut kyselyitä: Olemme jäsenten toiveesta selvittäneet ikärajapolitiikan vuosijuhlien suhteen, ja vuosijuhliimme pääsevät myös alaikäiset osallistumaan. Tästä tulee lisätietoa liiton nettisivuille!

 

Minun Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto on rakas

Tulevien viikkojen aikana tulen julkaisemaan blogikirjoituksia, joissa teen nostoja omasta visiostani Suomen Nuorisovaltuustojen Liitosta. Visio löytyy osoitteesta bit.ly/alinannuva

Tässä blogissa käsittelen visiosta teemaa Rakas.

Viime viikot liitossa ovat olleet todella rankkoja. Liiton nykyisestä tilanteesta sekä tulevaisuudesta on puhuttu paljon. Myös liiton vahvuuksista sekä liiton ongelmista on puhuttu paljon. Olen viime viikkojen aikana kohdannut kaikenlaisiaa huhuja liittyen esimerkiksi omaan puolueeseeni, äänestäjämäärien manipulointiin sekä lahjomiseen. Minusta on levitetty todella runsaasti perättömiä huhuja, mikä kertoo siitä, ettei liiton toimintakulttuuri ole terve. Tähän tarvitaan muutos.

Olen ollut liiton jäsenenä viisi vuotta, josta viimeiset kaksi olen ollut aktiivisesti mukana toiminnassa. Liiton tapahtumissa olen tutustunut aivan mahtaviin ihmisiin ja liiton kautta olen oppinut todella paljon. Liitto ja paikallinen nuorisovaltuustotoiminta on kasvattanut minusta vaikuttajan. Haluan ja todellakin toivon, että liitto pystyy myös jatkossa kasvattamaan meidän nykyisistä sekä tulevista jäsenistä aktiivisia yhteiskunnallisia vaikuttajia. Se on yksi meidän tärkeimpiä tehtäviä.

Kevään Aktiivipäivät ABC:lla pääsin kouluttamaan noin sataa uutta nuorisovaltuustotoimijaa vaikuttamisen eri keinoista. Koulutettavista nuorista paistoi aito innokkuus ja motivaatio oppia uutta. En voi sanoilla kuvailla, miten iloiseksi tämä saa minut. Haluan, että liitto pystyy tarjoamaan näille innokkaille uusille toimijoille eväät ja tarvitsemansa tuen valloittaa maailma.

Motivaationi lähteä viemään eteenpäin suurta muutosta parempaan suuntaan liitossamme on joka päivä entistä korkeampi. Olen saanut paljon yhteydenottoja ja tsemppejä, jotka antavat hurjasti energiaa. On sanomattakin selvää, että jäsenemme kaipaavat liittoa, johon luottaa ja joka tukee heitä. Liittoa, jossa saa olla oma itsensä ja kasvaa vaikuttajaksi porukassa joka auttaa eteenpäin. Sitä se ei valitettavasti ole tällä hetkellä. Mielestäni Suomen Nuorisovaltuustojen liitto voisi olla tätä ja paljon enemmän.

Minun Suomen Nuorisovaltuustojen liittoni on minulle rakas, ja sen vuoksi teen kaiken tämän. Siksi olen ehdolla puheenjohtajaksi.

Liittokokouksessa 8.9. päätetään liiton tulevaisuudesta. Äänestä muutoksen puolesta.

 

P.S. Huomenna vastailen vielä kysymyksiin Snapchatissa, laittakaa niitä tulemään tästä!